AVOIMET TYÖPAIKAT

Myyjä/Yritysvalmentaja

Ammattijohtaja.fi on Suomen konkreettisin valmennustalo. Autamme toimitusjohtajia ja markkinoijia saamaan aikaan nopeampaa kasvua, kannattavampaa liiketoimintaa ja luomaan viihtyisämpiä työpaikkoja. Intohimomme ja ydinosaamistamme ovat johtaminen, myynti ja markkinointi. Missiomme on poistaa Suomesta huono johtaminen. Haluamme olla alan paras valmennustalo, sekä tarjota johtajille ja markkinoijille maailmantasoista valmennusta. 

 Haemme Myyjää/Yritysvalmentajaa yritysmyyntiin ja valmentamaan Ammattijohtajakurssille

Liiketoimintamme kasvaessa huimaa vauhtia haluamme löytää työstään innostuneen ja aikaansaavan myyjän/yritysvalmentajan, joka nauttii tuloksen tekemisestä ja aktiivisesta yhteydenpidosta asiakkaiden kanssa. Tunnistat itsessäsi huippumyyjän.

Älä edes mieti hakemista, jos haaveilet alle 4500 euron kuukausipalkasta.

Meillä ei ole, eikä tule provisioleikkuria. Huippumyyjänä tiedät, että palkkaneuvottelun lopputulos keskustellaan markkinoiden, eli asiakkaidemme kanssa. Aluksi työ painottuu hyvin pitkälti myyntiin, mutta toivomme sinun kasvavan myyntityön lisäksi yritysvalmentajaksi Ammattijohtajakurssille ja/tai Ammattimarkkinoijakurssille.

Vaikka etsimme tuloksellista myyjää/yritysvalmentajaa, toivomme sinulta myös löytyvän aitoa halua jelpata ja ratkoa PK-yritysten johtajien liiketoiminnallisia haasteita. Lisäksi toivomme sinulta aitoa kiinnostusta myyntiä, markkinointia ja johtamista kohtaan, jotta voit astua tulevaisuudessa suurempiin saappaisiin valmentaaksesi johtajia ja markkinoija juuri näillä osa-alueilla. Tulosnälkä ja oikea asenne ovat myyntityössä ehdottoman tärkeitä, mutta etsimme kuitenkin ensisijaisesti juuri meidän tiimissä hyvin toimeen tulevaa tyyppiä. Työssämme auttaa jatkuva oppimisen halu ja avoimuus vaihtuvia tilanteita sekä monipuolisia työtehtäviä kohtaan.

Pienessä yrityksessä byrokratia on pientä, joten työtehtävä tulee muokkautumaan tulevaisuudessa sinun omien vahvuuksien ja mielenkiinnonkohteiden mukaan. Meillä ei siis ole tulevalle tekijälle mitään valmista muottia ja olemme avoinna erilaisista taustoista tuleville hakijoille.

Työ on toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Toimistomme sijaitsee Malmilla. Työ on osittain provisiopohjaista ja tarjoamme sinulle takuupalkan.

Mitä odotamme sinulta?

  • Huippumyyjän asennetta – muu on toissijaista
  • Tykkäät sopivasti numeroista
  • Sinulla on myynnin, markkinoinnin ja/tai johtamisen taustaa joko työkokemuksen tai korkeakouluopintojen kautta
  • Olet vähintäänkin päässyt alkuun myyntiuralla ja sinulla on jo näyttöjä onnistumisista
  • Tykkäät tekemisen meiningistä ja asetat kunnianhimoisia tavoitteita itsellesi
  • Hyvät sosiaaliset taidot ja aito halu auttaa ja jelpata asiakkaitamme
  • Erinomaista suomen kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi
  • Sinua ei ole koskaan kutsuttu ”vapaamatkustajaksi”
  • Haluat konkreettisesti nähdä, että tekemälläsi työllä on merkitystä Suomelle

Millaista on olla Ammattijohtaja.fi:llä töissä?

Me Ammattijohtaja.fi:llä uskomme motivaation työhön syntyvän työn merkityksellisyydestä, vaikuttamismahdollisuuksista, itsensä kehittämisestä ja haastamisesta, sekä vapaudesta tehdä työtä itselle mielekkäällä tavalla. Meille jokaisen työntekijän panos on tärkeä, joten saat alusta alkaen vastuuta ja monipuolisia työtehtäviä, mutta samalla myös koko tiimin vankan tuen tekemisellesi. Meillä on liimalapulle mahtuva strategia, jota toteutamme joka arkipäivä.

Me tarjoamme:

  • Myytäväksi palvelut, joiden takana voit hyvillä mielin seistä ja joille on kysyntää (NPS 70–100 % välillä)
  • Kiinteän takuupalkan ja provisioon sidotut bonukset
  • Monipuoliset kehittymismahdollisuudet omien vahvuuksien ja mielenkiinnon kohteiden mukaan kasvavassa yrityksessä
  • Pienessä toimistossa byrokratia on olematonta
  • Saat Suomen parasta markkinointi- ja johtamisvalmennusta
  • Vapauden oman työnkuvan kehittämiseen
  • Joustavan mahdollisuuden etätyöhön

Jaatko samat arvot kanssamme?

Ennen hakemuksen lähettämisestä vastaa itsellesi kolmeen kysymykseen.

  • Haluatko olla mukana luomassa työpaikkoja hyvän ja tuloksellisen johtamisen avulla suomalaisiin organisaatioihin?
  • Rakastatko ongelmien ratkomista ja numeroita?
  • Haluatko oppia jatkuvasti uutta ja olet valmis käärimään hihasi asiakkaidemme menestyksen eteen?

On tärkeää, että sinun ja yrityksemme arvot kohtaavat. Jos nuo kolme arvoa ovat sinulle tärkeitä, lähetä hakemuksesi meille pikimmiten. Toivomme, että voit aloittaa mahdollisimman pian.

Lähetä hakemus jo tänään. Kannattaa olla kuitenkin nopea, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lähetä CV, mahdolliset työnäytteet, sekä hakemus, miksi juuri sinut pitäisi palkata meille sähköpostitse osoitteeseen tero.puranen@ammattijohtaja.fi. Kirjoita viestin otsikkokenttään ’Myyjä/Yritysvalmentaja’.

Lisätietoja Ammattijohtaja.fi toimitusjohtaja Tero Puranen, p. 0400 399 361 tai sähköpostitse tero.puranen@ammattijohtaja.fi.

Täältä löydät lisätietoa Ammattijohtajakurssista ja Ammattimarkkinoijakurssista, joissa tulet toimimaan aikanaan toimimaan valmentajana jos haluat.